Sarin politiikkaa

Kotikylä Uuraisille kiitokset kannatuksesta!

Alla esitettynä Uuraisten suurimmat äänimäärät. Hienoa saada olla kotikylän kärjessä. Kiitos tästä luottamuksesta!

Keski-Suomen tieverkostosta pidettävä huoli, poliisille resurssia

Olemassaolevasta Keski-Suomen tieverkostosta, sen kunnosta ja turvallisuudesta on pidettävä nykyistä parempi huoli. On osoitettava määrärahoja lisää maakunnan tiestölle – myös muuhun kuin nelostiehen. Rautatieyhteyksien kehittäminen on ajallisesti pitempi prosessi, jota on syytä pitää käynnissä Keski-Suomessa.

Poliisin määrää, palveluverkostoa ja liikennevalvontaa on viime vuosina karsittu liikaa. Mm. ammattiautolijat, jotka kiinnittävät huomionsa tieliikenteen turvallisuuteen, jakavat tämän näkemyksen.

Sari Rimmi Keskisuomalaisen vaalikoneessa maaliskuussa 2019

…….

Julkisella sektorilla päävastuu terveydenhuollon järjestämisestä

Kuluvan viikon aikana on käynyt selväksi, että oppositio ei ilku hallituksen kaatumiselle eikä lällättele epäonniselle sotelle. Kohtuuttomalta tuntuu Sipilän väite, että sote ei kaatunut hallituksen esityksen puutteisiin, vaan oppostion vastustukseen. Selittämätön on hänen jälkiviisas väitteensä, että “Perustuslaki on koko ajan tulkintaa.” Perustuslaki ei ole ameebamainen komponentti, joka muotoutuu miten vain käyttäjänsä tarpeisiin.
Kuvion muuttumisen jäljiltä sosiaali- ja terveyssektorin kehittämiselle on seuraavaksi haettava vahva, parlamentaarinen yhteisymmärrys. Päävastuu terveydenhuollon palveluiden järjestämisestä tulee jatkossakin olla julkisella sektorilla. Laatua ja hoitoonpääsyä parannetaan palkkaamalla lisää lääkäreitä ja hoitajia.

Sari Rimmi 12.3.19 WordPress -päivitys

……………………

Suomen arvokkaat sisävedet

“Pidän itseäni ympäristöasioissa lähinnä valistuneen maallikkona. Haluan, että suomalaiset pienetkin järvet, lammet ja joet säilyvät tulevaisuudessakin hyväkuntoisina, kirkasvetisinä, kalaisina ja uimakelpoisina. Tahtoni lienee sama kuin suurimmalla osalla suomalaisista.

Vietän suuren osan vapaa-ajastani – sulan veden aikaan – järvivesien äärellä. Kotosalla ollessa kesäisin uin joka ilta, lämpiminä päivinä useasti. Retkeillessämme pulahdan mieluusti mihin tahansa uimakelpoisiin sisävesiin. Voin harrastajan ylpeydellä sanoa, että rakastan luontouintia ja suomalaisia puhtaita järviä. Perheessämme harrastetaan kalastusta, ja niinpä lorkimme yhdessä järvillä. Minä venessä useimmiten peränpitäjänä, seuranpitäjänä, pikkukalojen onkijana ja aina evästelyvastaavana.

Sisävesien hoitamisen kannalta kiinteistöjen jätevesiongelmaan on jo tartuttu (haja)jätevesiasetuksen keinoin, ja tilanne on parempaan päin. Sisävesien rikastumista kuitenkin tapahtuu edelleen turvesoiden ja metsämaiden ojitusten kautta. Minulle oli yllätys, että metsäojitus ei ole luvanvaraista. Tulevaisuudessa kannattaisi harkita tuon asian sääntelyä, tai ainakin nykyistä tarkempaa ympäristövaikutusten arviointia. Fossiilisten polttoaineiden kanssa elämme siirtymäaikaa kohti ympäristöystävällisempiä energianlähteitä. Ilmastonmuutoksen torjuminen aiheuttaa sen, että turpeen nostamisesta energianlähteeksi luovutaan. Se on aiheellista ja osaltaan onnellinen ratkaisu pienten järvien kunnossapysymisen kannalta. Päätöksentekijänä haluan olla mukana suojaamassa suomalaisten järvien elinvoimaa.”

Sari Rimmi FaceBook -sivullaan 12.2.19

…………..

Poliittisia tavoitteita: Haavoittuvassa asemassa olevista huolehtiminen

Yhteiskunnan todellisen arvokkuuden mitta on se, miten se kohtelee haavoittuvassa asemassa olevia jäseniään. Lapsia, ikääntyneitä, vammaisia, sairaita, köyhiä ja syrjäytyneitä. Tällä hetkellä Suomessa mm. kehitysvammaisten, pitkäaikaissairaiden ja ikäihmisten ihmis- ja perusoikeudet ovat vaarantuneet ja tilanne on paikoin päässyt pahaksi. Sen kertoo mm. kuluneen viikon julkinen keskustelu kehitysvammaisten ja neurologisesti oireilevien lasten ja nuorten terveyden- ja laitoshoidossa ilmenneistä laiminlyönneistä ja kaltoinkohtelusta. Sosialidemokratialla on valtava työsarka yhteiskunnan arvokkuden palauttamisessa: jotta haavoittuvat saisivat hyvän hoivan ja kohtelun. Työkentän laajuus hivenen hirvittää, mutta yhteisvoimin kaikki on mahdollista. Ihmiskunnan tärkeimmät, pienet suuret tehtävät, harvoin kysyvät suostumusta ratkaisijoiltaan – tilanne ottaa omansa ja vie suoraan myrskynsilmään, jos niin on ollakseen.” Sari Rimmi FaceBook -sivullaan 12.1.2019

……………………………….

Poliittisia tavoitteita: Mahdollisuus omaan opintiehen

“Olen kiitollinen niistä mahdollisuuksista, jotka suomalainen yhteiskunta ja sen sosialidemokraattinen arvopohja loi minunkin elämääni 1970-80-luvulla. Olin jyväskyläläisen ison vuokratalon tyttö, joka tykkäsi koulusta ja pärjäsi siellä. Koulu oli oman kodin ohella turvallisten aikuisten ja tuttujen kavereiden, mielenkiintoisten asioiden paikka, jonne ei kotitalon asfalttipihan kurikoiden ivahuudot ja käsittämätön kiusa kuulunut. Pullukka kun olin, sain heti aamuisin kuulla isojen poikain läski-huudot C-rapun alaovella.

Siivooja- äitini jäi leskeksi kun olin 10-vuotias. Kirvesmies -isä uupui 55-vuotiaana sydänsairauteen, joka nykyään olisi hoidettu. Maksuton ja laadukas peruskoulu mahdollisti sen, mikä muualla maailmassa oli, ja on vieläkin usein haave: vähävaraisen perheen tyttö sai kulkea itse tahtomansa ja katsomansa polun maisteriksi. Hän ei hukannut matkalla sitkeyttään, koska aina löytyi hyviä ihmisiä. Nyt haluan, että samanlainen avointen ovien ja valoisien ikkunoiden polku olisi olemassa myös nykyajan lapsille ja nuorille – varallisuudesta ja perhetaustasta riippumatta.” – Sari Rimmi FaceBook sivullaan 4.1.2019

Päätöksenteon tavoista

Sari Rimmin kolumni Paikallisuutisissa, julkaistu 8.11.2018

Kuntapolitiikan loppuvuoteen kuuluvat aina merkittävät tapahtumat: veroprosentin päättäminen ja talousarvion ja investointisuunnitelman hyväksyminen valtuustossa. Niin meilläkin Uuraisilla: veroprosenttivaltuusto marraskuussa, ja talousarviokokous joulukuussa. Nähtäväksi jää, kuinka vilkkaaksi nuo valtuuston kokoukset keskustelultaan lopulta muotoutuvat.

En pureudu nyt talousarvion ja investointisuunnitelman sisältöihin. Kiinnitän mieluummin huomiota päätöksenteon tapoihin kuntasektorilla. Valtuuston puheenjohtajan roolissa on tavallaan olla myös demokratian vahtikoira – siinä missä muutkin kunnalliset päätöksentekijät. Jokaisen päätöksentekijän eettinen vastuu on omien toimiensa ohessa koko ajan varmistella, että vaikuttaminen ja päätöksenteko tapahtuu demokratian periaatteita noudattaen päätöksenteon eri tasoilla. Se ei ole vain paikallinen haaste, vaan tavoite kaikkialla.

Lautakunnat saavat asioita päätettäväkseen viranhaltijoiden esittelystä. Isoissa asiakokonaisuuksissa – esimerkiksi kouluratkaisuissa – lautakunnat ja työryhmät, mukaanlukien viranhaltijat saattavat työskennellä läpi vuoden, tai vaikkapa läpi syyskauden. Väki käy kokouksia päämäärätietoisesti saadakseen kunnanhallitukselle ja sieltä edelleen kunnanvaltuustolle päätettäväksi selkeän, yksimielisen esityksen. Kymmeniä henkilötyötunteja käytetään, jokaisesta kokouksesta kuntaa laskutetaan. Yksimielinen päätös on sinänsä aina hieno tulos pitkässä päätöksentekoketjussa: asia on puitu ja usealta kantilta tutkittu, parviäly on tuloksensa tuottanut.

Tätä työmäärää tarkastellen on harmi, jos seuraava päätöksentekoporras ohittaa lautakuntatyön. Lain ja hallintosäännön mukaan se toki on mahdollista, ja luvallista, mutta käytännöllisesti katsoen pitkä lautakuntatyö on silloin rauennut tyhjiin. Tällaisessa tilanteessa ymmärrän hyvinkin, jos lautakuntien jäsenet kokevat turhautumista: kuin heidän työllään ei olisi merkitystä.

Inhimillisesti arvioiden äkillisiin suunnanmuutoksiin päätöksenteossa sisältyy vikaanmenemisen riski siinä missä muuallakin. Varsinkin, jos suunnanmuutosta määrittää tärkeimpänä asiana kiire. Toinen paine kuntasektorilla tulee useimmiten taloudesta: mahdollisimman edullisella ratkaisulla koitetaan saada mahdollisimman hyvää aikaan. Aika on kuntasektorilla kovaa valuuttaa. Yhteinen haaste onkin, miten esim. palveluverkoston täydennysrakentamisen tarve päätöksenteossa arvioidaan tarpeeksi ajoissa ennakoiden niin, ettei toteutusvaiheessa kiire paina päälle, eikä hätäisyys pääse hämärtämään päätöksentekijöiden tilannearviota.

Kunnanvaltuuston yksi arvokkaimmista tehtävistä on päättää seuraavan vuoden talousarviosta ja investoinnista. Kuntastrategiat kirjoitetaan usein kaunokääntein, mutta lopulta raha määrittää toiminnan todellisuuden. Siksi aina muistutan, että valtuusto saa riittävästi aikaa käydä läpi ja viranhaltijoilta kysellen keskustella talousarviosta, ennen kuin se on valtuuston kokouksissa päätöksellä. Isoissa kaupungeissa talousarvoista käydään erikseen lähetekeskustelukokous. Meillä vastaava työkalu on valtuuston talousarvioiltakoulu. Näin vältetään tilanne, että talousarviokokouksessa valtuutettujen huulilla on yltäkylläisesti vaikeita kysymyksiä. Eräissä tapauksissa on esitetty menettelyä, että valtuutetut esittäisivät “vaikeat kysymyksensä” ennakkoon ennen valtuuston kokousta kirjallisesti puheenjohtajille ja viranhaltijoille. Tällaista ystävällistä menettelyä voidaan valtuutetuille toki suositella, muttei demokratian nimissä siihen voi valtuutettua vaatia tai velvoittaa. Asiat nimittäin elävät ajassa. Uusia kysymyksiä voi nousta esiin juuri sillä hetkellä. Valtuutetulle on laissa annettu oikeus kokouksessa kysyä, kyseenalaistaa ja vaikuttaa. Siihenhän meidät kuntapäättäjät on valittu, ja siitä kokouspalkkiot maksetaan, että teemme työmme perehtyen ja tunnollisesti. Edelleen siis rohkaisen kaikkia päätöksentekijöitä ja kuntalaisia, viranhaltijoita kaikkia keskenään avoimeen keskusteluun hyvissä ajoin, jotta saadaan mahdollisimman hyviä ja linjakkaita päätöksiä.

Sari Rimmi
Valtuuston puheenjohtaja

Uurainen

Kyynämöisen marraskuuta.

Sumiainen, Keitele -järvi.

Hellekesän jäljet tuottaa uusia haasteita yhteiskuntaan

Sari Rimmin kolumni Paikallisuutisissa 6.9.2018

Taakse jäänyt kesä tuotti suurta iloa heille, jotka ikänsä ja terveytensä puolesta jaksoivat pitkän helteen. Tänä vuonna jokaisen aurinkoenergiakennot tulivat varmasti ladattua!
Parasta kesässä oli, että lapset ja nuoret, ja mikseipä myös aikuisetkin pääsivät ainakin kelien puolesta päivittäin kehittämään kullanarvoista kansalaistaitoaan – uimataitoa. Uuraisilla lasten uimataitoa ei onneksi jätetä oman vesissä lorkkimisen varaan. Paitsi että kesällä tarjolla oli uimakoulua kunnan rannoilla, Uuraisten kouluissa satsataan luokka-asteilla 1-6 lasten uimataidon oppimiseen ja vahvistamiseen. Lisäpanosta kohdennetaan 1-2 luokkalaisiin: he pääsevät kouluvuoden aikana eniten uimaan, jotta tärkeä taito kehittyy heille suotuisimmassa herkkyysiässä.

Auringontäyteisyyden vakava puoli oli, että pitkä, kuiva ja kuuma kesä Suomessa osoittautui poikkeusoloiksi, joka nosti esiin haavoittuvuuksia ja aiheutti vakavaa haittaa niin yksilöiden ja perheiden, kuin yhteiskunnan ja yhteisöjen eloon. Poikkeusolot, mitkä voivat uusiutua minä kesänä tahansa, ja pahimmillaan useana kesänä peräkkäin! Yhteiskunnalle nousi vakava haaste varautua paremmin. Ruotsin valtavat metsäpalot olivat varoittava esimerkki. Siellä valtakunnan omat pelastustoimijat eivät riittäneet, vaan apua tarvittiin Etelä-Euroopasta saakka. Ovatko meidän kunnalliset pelastuslaitoksemme siinä iskussa, että – tarvittaessa ehkä Puolustusvoimien avulla – kyetään tehokkaaseen maastopalojen sammuttamiseen ja rajoittamiseen?

Vesivarantojen väheneminen ja kaivojen kuivuminen on asia, jonka kanssa ongelmat syksyllä todennäköisesti jatkuvat ja laajenevat. Maaseudulla asuva tuttavaperheeni on nyt pulassa, kun kaivosta loppui vesi, eikä järveä tai lähdettä lähiseudulla. Kyläkunnan palokunnasta ei ollut avuksi, koska sillä ei ollut asianmukaista talousveden toimittamiseen vaadittua kalustoa. Ystävällinen maanviljeljä naapurista tuli vesisäiliöineen ensihätään. Olemmeko varautuneet tilanteeseen, jos kaivot kuivuvat valtaosalta kiinteistöjä? Vesijohtoverkkoon kuuluminen on toki turvatakuu, mutta se ei ole halpa, nopea eikä mahdollinen ratkaisu kaikille talouksille.

Pahimmillaan pitkä kuivuus voi saattaa Suomen huoltovarmuuden kriisiin. Nyt rehu ei riitä, maanviljelijöitä on jo joutunut luopumaan karjastaan. Täksi syksyksi odotetaan kolmatta heikkoa viljan satovuotta peräkkäin. Valtion varmuusvarastossa viljaa on varattuna sovittu määrä, mutta leipomoille sitä ei riitä. Tämä kaikki tietää elintarvikkeiden hinnan nousua talvella.

Surullisimpana ovat hellekesästä aiheutuneet inhimilliset menetykset. Liian monen ikäihmisen terveys ei kestänyt paahtavaa kuumuutta. Perussairauksien kanssa olisi pärjätty kohtuullisemmissa oloissa. Öin päivin jatkuva kuumuus, huono ilmastointi, ehkä heikko nesteytys ja huono syönti olivat monen kunnolle ja sydämelle liikaa. Jos yksityiskodeissa koettiin ahdinkoa, helpompaa ei välttämättä ollut maamme sairaaloissa ja hoitolaitoksissa – niistäkin saatiin huolestuttavia kuulumisia.

Tulevaisuudessa voi tulla tehtäväksi ihmisten evakuointi paahtavan helteen oloista. Tätä pitäisi nyt suunnitella yhdessä kuntasektorin ja terveydenhuollon maakunnallisten toimijoiden kesken, ja toden teolla. Eräällä ystävälläni oli mainio ja helppo idea: Monien koulujen liikuntasalit pysyvät kesäisinkin pimennettyinä ja viileinä, ja ovat vähällä käytöllä. Niihin voisi järjestää kuntalaisille evakuointi-yöpymistiloja. Yksikin nukuttu yö hellekesänä korjaa tilannetta! /SR 6.9.2018

kuva: Sari Rimmi
Lapsuuden aurinkoiset päivät
Kolumni Paikallisuutisissa 14.6.2018

Muutin pysyvästi Uuraisille aikuisena, 20 vuotta sitten. Siihen asti olin ollut ihan pikkutytöstä alkaen kesä- ja loma- uuraslainen. Seudulta kotoisin olevat vanhempani ja kaksi vanhempaa sisarusta muuttivat Uuraisilta työn perässä 1960-luvulla Jyväskylään, jossa synnyin, kasvoin ja kävin kouluni. Kuitenkin aina loma-aikoina, viikonloppuisin ja kun säät sen sallivat, perheemme lähti Uuraisille. Iäkäs äitini muistelee: “Ei siihen aikaan niin maailmalla matkusteltu, sinne vain aina kaivattiin, omalle mökille.”

Muistan lapsuuden kesien onnellisena hetkenä sen, kun päräytämme isän mossella perjantain ilta-auringossa vihdoin mökin pihaan. Kipaisin aina saman tien hakemaan naapurista parasta ystävääni, serkkutyttöä, kaveriksi uimaan. Uiminen oli kesässä tärkeintä. Ja se, että kerkeää nähdä kaverin ennen nukkumaan menoa. Uimakauden alkaminen katsottiin kalenterista, ei lämpömittarista. Kausi alkoi aina koulujen loputtua. Päivän päättyessä piti aina laskea, monta kertaa käytiin uimassa. 6-7 kertaa oli hyvä tulos.

Lämpöisenä muistan tutut ja turvalliset aikuiset ympärillä – oman perheen lisäksi tutut ihmiset serkkulasta ja serkun mummolasta. Kummunkylällä asui muitakin sukulaisia: joskus ilmaantui lapsia sieltäkin hengailemaan. Parhaina päivinä meille lapsille kerettiin serveerata kahdet lounaat: ensin naapurissa ja sitten kotona.

Naapurin mummulassa kun pyörähdettiin, talon emäntä aina kaivoi meille jotain hyvää nurkkakaapistaan. Hän oli kestitsijänä ja vieraanvaraisuudessaan kylänkuulu. Valmiudet olivat kylällä olemassa: Hiirolantiellä liikennöi viikoittain kauppa-auto, josta sai melkein kaiken tarpeellisen. Kuten meille jäätelöä.

Juhannuksien erikoisuus oli pikkupullojen limonadilajitelma serkkulassa: makkaran ja letun kyytipojaksi oli valittavana keltaista tai punaista jaffaa tai sittistä. Se oli luksusta! Sateen sattuessa letut paistettiin sisällä sähköliedellä – erityisesti muistan enon iloisena lettumestarina. Kokko oli useimmiten meidän niemessä.

Jos äiti lähti naapurustoon – kävellen – kyläilemään, hän sai useasti seuraksensa meidät uskolliset “pyryharakkansa”, tai “häntäräppelinsä”, sanoi meidän isä. Sillä tavoin kai pyrähdimme puskista äidin perään, nauraen hän meidät mukaansa huoli. Olimme kuitenkin kai aika kilttejä: Tunnollisesti pyysimme jonkin aikuisista uimavalvojaksi paikalle laiturille, siihen asti kunnes saavutimme kohtuullisen uimataidon. Tunnollisesti koitimme pelastaa pesästä pudonneet linnunpoikaset, mutta koskaan se ei onnistunut. Kamu pelkäsi hämähäkkejä, ja ampiaisia varoimme johdonmukaisesti, mutta silti kunnioitimme kaikenlaisia poppiaisia, ja jätimme ne rauhaan. Täti opasti meidät esimerkillään luonnon- ja eläinystäväksi. Joskus meille kaveruksille tuli kränää. Silloin erottiin ja mökötettiin omassa kotona äidin ja iskän luona. Lopulta jomman kumman ikävä kävi niin kovaksi, että oli lähdettävä sovinnontekokäynnille naapuriin.

Joskus ei ollut mitään tekemistä. Onneksi oli pino Aku Ankan taskareita. Niitä sai ostaa kaupunkireissulta Tiimarista, käytettynä, halpaan hintaan. Joskus ei ollut kertakaikkiaan mitään tekemistä, varsinkaan rankkasateella, jos ei ollut edes ukkosta pelättävänä. Pitkästyminen kasvatti luonnetta – ja edistää luovuutta, koitan nyt rohkaista nykysukupolvea.

Monet lapsuuden kesien hyvistä ja rakkaista ihmisistä ovat jo siirtyneet pois. Mökki ja ranta ja naapurusto ovat kuitenkin niillä sijoillaan, ja touhu jatkuu. Minä itse olen nyt emäntänä tuossa tutussa naapurin mummolan talossa. Serkkuni kanssa olemme nyt niitä aikuisia, jotka osaltamme luomme kodikkuutta pihapiirissä juoksenteleville tyttösillemme. On hienoa, että saimme varttua kesät yhdessä. On hienoa saada olla osa kotiseudun sukupolvien ketjua. /SR 14.6.2018

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s